Häiriö

Syö kuin pikkulintu - seitsemän kertaa oman painonsa verran


Tarinaa siitä, kuinka ruoka on muuttunut elämän tärkeimmäksi asiaksi

Nimi: Varpunen
Sijainti: Finland

16.6.05

+100 kg (En halua uskoa vaa'an lukemaa todeksi)

Toissayönä:
Suklaapatukka
Karkkiaski
Pari desiä sokerilimsaa
Jäätelö
Kuusi viipaletta ruisleipää (kaksi savuporojutulla ja neljä voilla)

Eilen:
Jäätelö
Pakastepitsa
6 lonkeroa
Pähkinöitä

Tänään:
Kuusi viipaletta ruisleipää voilla

Ruispalat eivät astu uuteen asuntooni ikinä. Hieman omituinen valinta pahimmaksi ruokaviholliseksi ehkä, mutta sitä ne ovat. Muka-terveellisiä, helppoja syödä nopeasti ja ahtaa muun ruuan alle tai päälle, miellyttävää oksentaa.

En pysty nukkumaan. Ja koska en pysty nukkumaan, en pysty tekemään mitään muutakaan järkevää. Joten syön. Eikö tämä nälkä lopu koskaan?

Haluaisin hoitoon. Lääkkeitä, terapiaa, mitä tahansa. Mutta en jaksa uskoa, että kukaan suhtautuisi minuun vakavasti - veisin vain kallisarvoista aikaa oikeasti sairailta. Ongelmallista on, että niinä hetkinä, kun pystyn myöntämään tarvitsevani apua, käytöksenikin on suunnilleen järjellistä. Tuntuisi hieman typerältä mennä valittamaan, että "Syön ruokaa silloin tällöin, mutten oksenna."

Joskus kauan sitten halusin olla laiha, nyt haluan vain olla sairas. Tekisi mieli antaa jälleen masennukselle periksi ja vain lakata pyörittämästä rutiineja, mutta siihenkään en pysty. Tarvitsen fyysisen syyn pystyäkseni voimaan pahoin.