Häiriö

Syö kuin pikkulintu - seitsemän kertaa oman painonsa verran


Tarinaa siitä, kuinka ruoka on muuttunut elämän tärkeimmäksi asiaksi

Nimi: Varpunen
Sijainti: Finland

23.6.05

-1,2 kg (Edellisestä merkitystä)

Tiistai:

Tortilla
Puolikas perunarieskasta (voilla ja kalkkunaleikkeellä)
Jäätelö
Kalja ja kaksi lonkeroa

Tänään:

100 grammaa marjoja
Puolikas perunarieskasta (puolet juustolla ja kalkkunaleikkeellä, puolet pelkällä juustolla)
Rasiallinen apteekin salmiakkia
Puolikas rasia sokerittomia pastilleja
Jäätelö

Erehdyin eilen nussimaan Haukan kanssa ja sanomaan asioita, joita en tarkoittanut. Tämä päivä onkin sitten ollut sen korjailua. Poissa on eilinen "Kaksi viikkoa takana, mähän selviän tästä! Jonain päivänä voin syödä vielä ihan oikeasti normaalisti!" -olo.

Auttaisi varmaan, jos jokaista aamua ei aloittaisi miettimällä, että tänään ei syö.

Valehtelin Kiwille syöneeni koululla, Haukalle, että söin Kiwin luona. Voisinhan minä sanoa ihan rehellisesti, että tänään en ole syönyt mitään järkevää enkä aiokaan syödä. Mutta kun en halua huolestuttaa kumpaakaan yhden päivän takia.

Huomenna pitäisi mennä tenttiin. En ole lukenut. Pelkään ahmivani, jos uhraan tentille ajatustakaan tosissaan. Samoin pelkään viikonloppua ja tahtoisin jäädä kotiin, ettei tulisi juotua niin tolkuttomasti ja korjailtua pahaa oloa syömisellä. Ja maanantainen tentti ja vaikka mitä. Auttaisikohan, jos antaisi itselleen oikeasti aikaa parantumiseen, eikä yrittäisikään mitään, mikä laukaisee viallisen käyttäytymisen?

Kiwi yrittää houkutella minua aikaansaamaan muuton loppuun viemällä sen jälkeen syömään johonkin hienoon(?) paikkaan. Eilen se olisi kuulostanut ihanalta ajatukselta. Tänään melkein rangaistukselta. Tarvitseeko tämän aina pilata kaikki?

Rikoin lasin ja viilsin tahallani sirpaleella sormeeni. Jälki on lähes olematon, mutta muistuttaa ikävällä tavalla isommista asioista. Tyhmä pää, menis pois.