Häiriö

Syö kuin pikkulintu - seitsemän kertaa oman painonsa verran


Tarinaa siitä, kuinka ruoka on muuttunut elämän tärkeimmäksi asiaksi

Nimi: Varpunen
Sijainti: Finland

7.6.05

-1,8 kg.

Eilinen oli siis onneksi jotain nestettä yms. nopeasti poistuvaa.

Oletettavasti syömättömyys kostautautuu vielä tänään, mutta nyt olo on yllättävän hyvä. Väsyttää tosin niin, että voisi nukahtaa kävellessäkin, mutta hillitön paleleminen, kylmähikisyys ja huimaus sentään ovat pysyneet poissa.

Eilen tein elämäni ensimmäisen päätöksen, ja hankin uuden asunnon. Saa nähdä, mitä yksinasuminen tekee minulle. Elättelen päässäni toivetta siitä, että oppisin kuin taikaiskusta syömään normaalisti ja jotenkin siinä sivussa saisin täydellisen vartalonkin, mutta aivan yhtä todennäköistä on, että romahdan täysin.

Pitäisi mennä ruokkimaan elimistöä nikotiinilla, mutta pelkään samalla, että paastonalku kaatuu siihen. Tupakan ei kai pitäisi toimia nälkää lisäävänä asiana, mutta muistan noin sata kertaa, kun olen seisonut parvekkeella ja todennut päässäni, että nyt on saatava ruokaa. Jos tällä kertaa ei.